Kiva, että olet kiinnostunut lukemaan lisää sijoitusyhteistyöstä Kermakupin kissalan kanssa!

Siitoskissojen sijoittaminen on Suomessa ja Pohjoismaissa yleinen tapa toimia. Käytännössä sijoitustoiminta tarkoittaa sitä, että kasvattaja sijoittaa siitoskissansa perheeseen, jossa kissa varttuu sukukypsäksi kissaksi perheen täytenä jäsenenä. 

Sijoitussopimuksen puitteissa naaraskissalle tehdään 1–2 pentuetta, kolleilla sijoitussopimus koskee yleensä 2–4 pentuetta. Kermakupin sijoitussopimuksen kesto on enintään kaksi vuotta, tuontikissoilla kolme vuotta. 

Sijoitussopimuksen rauettua, kissa jatkaa hyvää elämäänsä sijoitusperheensä luona. Sopimuksen raukeamisen yhteydessä kissa steriloidaan/kastroidaan ja kissan omistajuus siirtyy sijoitusperheelle.

Miksi sijoitan siitoskissoja?

Ensisijainen syy sille, että sijoitan Kermakupin kasvatuskissoja, on se, että haluan jokaiselle kasvatille hyvän elämän perheessä, jossa se saa olla kokonaisvaltaisena perheenjäsenenä pentuiästä vanhusvuosiin. Parhaimmillaan sijoitusnaaraan pentuprojekti on myös ikimuistoinen elämys perheelle – elämys, jonka mielelläni jaan muiden kanssa.

En myöskään halua pitää isoa kissalaumaa omassa kodissani. Siihen on kaksi selvää syytä: Kaikki kissat eivät viihdy isoissa laumoissa. Myös tautipaine kasvaa, mitä enemmän kissoja asuu saman katon alla. Haluan, että kissat asuvat täysarvoisina perheenjäseninä siten, että heillä on pääsy kaikkiin tiloihin kodissamme. En halua rajata kissalaumaa eri ryhmiin, enkä halua pitää sukukypsiä kolleja erillisissä kollihuoneissa.

Kermakuppilan päämajassa asustelee tällä hetkellä kaksi vanhempaa kastraattinaarasta, Coco ja Ruusu, sekä nuori Mesi-naaras.

Sijoitusyhteistyö käytännössä – Kermakupin tapa toimia

Sijoitan sekä naaraita että uroksia. Seuraavassa kerron tarkemmin, mitä sijoitusnaaraan tai -uroksen ottaminen tarkoittaa.

Sijoitusnaaras

Sijoitusnaaras astutetaan yleensä noin 1–2 vuoden ikäisenä. Pentuprojektin aikataulu sovitaan aina sijoitusperheen aikataulujen mukaan ja se kestää hieman yli viisi kuukautta astutuksesta pentujen luovutusikään. Käytännössä naaras on tiine projektin kaksi ensimmäistä kuukautta (keskimäärin 65–67 päivää), jonka jälkeen naaras hoivaa pentuja noin kolmen kuukauden ajan kunnes pennut ovat 14 viikkoa vanhoja ja luovutusikäisiä.

Kasvattajana vastaan kollin valinnasta, siitostesteistä ja astuttamisesta. Neuvon sijoitusperhettä naaraan tiineyden aikana ja valmistaudutaan yhdessä naaraan synnytykseen. Synnytyksessä olen mukana sijoitusperheen luona ”kätilön” ominaisuudessa. Useimmiten kaikki sujuu hyvin ja emo hoitaa synnytyksen ilman ulkopuolista apua. Joskus on kuitenkin turvauduttava eläinlääkärin apuun esimerkiksi sektiosynnytyksen yhteydessä. 

Synnytyksen jälkeen tuen sijoitusperhettä pentujen kasvun seuraamisessa. Pentujen 3–4 ensimmäistä elinviikkoa on sijoitusperheelle lähinnä pentujen painojen mittaamista aamuin illoin sekä emon tukemista. Neljän viikon kieppeillä pennuille aletaan tarjoamaan kiinteää ruokaa ja siinä yhteydessä aloitetaan myös kissanvessakoulu. Yleensä kissanpennut oppivat kissavessan käytön nopeasti, mutta on syytä varautua myös hutipissoihin.

Pentujen kasvaessa ja itsenäistyessä myös vauhti ja vaaralliset tilanteet lisääntyvät. Käyn sijoitusperheen kanssa läpi mahdolliset vaaran kohdat, kuten esimerkiksi avoportaat tai muut korkeat paikat, ja suunnitelemme vaarakohtiin suojaukset yhdessä sijoitusperheen kanssa.

Vastaan pentujen rokotusten ja terveystarkastusten varaamisesta luotettavalle eläinlääkärille sekä siitä, että kullekin pennulle löydetään paras mahdollinen loppuelämän koti. Pennut ovat luovutusikäisiä täytettyään 14 viikkoa.

Tavoitteenani on, että kaikilla pennuilla on uudet kodit odottamassa hyvissä ajoin ennen kuin ne ovat luovutusikäisiä. Sovin joustavasti sijoituskodin kanssa, miten ja milloin uudet perheet saisivat tulla katsomaan ja tutustumaan pentuihin yhdessä kasvattajan kanssa.

Kermakupin siitosnaaraiden sijoitussopimus tehdään pääsääntöisesti yhdestä pentueesta ja kahdesta vuodesta. Sopimus raukeaa riippumatta siitä, kumpi täyttyy ensin. Tuontinaaraiden sopimus tehdään yleensä kahdesta pentueesta ja kolmesta vuodesta. Sijoitussopimusta on mahdollista räätälöidä sijoitusperheen toiveiden mukaan. Sopimuspohjana toimii Kissaliiton standardisopimus naaraan sijoittamisesta.

Sijoitusuros

Uros tulee sukukypsäksi alle vuoden iässä, yleensä noin 8–10 kuukauden iässä, jonka jälkeen siitosuros pääsee toteuttamaan Kermakupin astutustehtäviä. Kasvattajana vastaan naaraan valinnasta, siitostesteistä ja astuttamisesta. Geneettisen materiaalin jakaminen on minulle tärkeä tavoite kasvatuksessani, ja siksi on mahdollista, että kolli pääsee treffeille myös toisen kumppanikissalan abyneidon kanssa.

Sijoitusperheen on hyvä tietää, että kollin sukukypsyys voi johtaa siihen, että kollille tulee tarve vahvistaa reviiriänsä merkkaamalla. Minimoidakseni siitokseen toivotun kollin merkkailuviettiä, kollin on hyvä olla talouden ainoa kissa, jolloin reviiriajattelu ei välttämättä nouse esille yhtä voimakkaana. Tästä syystä sijoitan siitoskollit ensi sijassa koteihin, joissa ei ole muita lemmikkejä. Samasta syystä naaraiden astumiset hoidetaan ensi sijassa muualla kuin uroksen omassa kodissa, jotta herrasmiehen oma koti säilyy puhtaana vieraista hajuista. Kissakaverin, vaikka oman uroksen jälkeläisen, voi toivottaa tervetulleeksi kotiin, kun kolli on kastroitu.

Merkkailu ei ole missään kodissa toivottavaa, ja lupaan olla sijoitusperheen tukena myös ei-toivotun käytöksen ratkaisemisessa. Kollin merkkailuviettiä voi yrittää estää tai pienentää lääkkeiden ja luontaistuotteiden avulla. Kollille voidaan myös tehdä kemiallinen kastraatio (hormoni-implantti), joka yleensä vie siitoskyvyn ja poistaa merkkailuongelmat 6–18 kuukaudeksi. Lisäksi on syytä poistaa lattioilta merkkailua inspiroivat tavarat, kuten lattialla olevat pyykkikasat (erityisesti hikiset treenivaatteet!) ja arvokkaat käsilaukut, sekä varautua ennakkoon erityisellä kollinpissan hajun neutralisoivalla puhdistusaineella ja hajua erityisen hyvin sitovalla kissahiekalla.

Kermakupin siitosurosten sijoitussopimus tehdään pääsääntöisesti kolmesta pentueesta ja kahdesta vuodesta. Sopimus raukeaa riippumatta siitä, kumpi täyttyy ensin. Tuontiurosten sopimus tehdään yleensä neljästä pentueesta ja kolmesta vuodesta. Sijoitussopimusta on mahdollista räätälöidä sijoitusperheen toiveiden mukaan. Sopimuspohjana toimii Kissaliiton standardisopimus uroksen sijoittamisesta.

Minkälainen on hyvä sijoituskoti?

Hyvä sijoituskoti Kermakupin kasvatuskissalle on yhteistyökykyinen, positiivinen ja elämään avoimesti suhtautuva perhe, pariskunta tai miksei yksinasuvakin. Olet aidosti kiinnostunut abessinialaisista ja haluat olla mukana jatkamassa Kermakupin kasvatustarinaa yhdessä kasvattajan kanssa. Sujuva yhteistyö perustuu molemmin puoleiseen luottamukseen.

En vaadi sijoitusperheeltä sen isompaa näyttelyinnostusta, mutta toivon hyvää yhteistyötä sen eteen, että kissa saa pennusta alkaen sopivasti näyttelykokemusta.

Vaikka kasvattajana olen vastuussa kaikista siitokseen liittyvistä kuluista, on hyvä muistaa, että sijoituskissa ei ole ilmainen kissa. Pyydän sijoituskissasta vakuusmaksun, joka on puolet kissan arvosta. Vakuusmaksu palautuu sijoitusperheelle, kun sijoitussopimus on rauennut ja kissa on steriloitu/kastroitu. Sijoitusperheen rahallinen panostus sijoituskissaan on kattavan vaakutuksen ottaminen vähintään sijoitussopimuksen keston ajaksi. Lisäksi sijoituskoti vastaa kissan normaalin elämisen kuluista, kuten ruuasta ja kissanhiekasta sekä eläinlääkärikäynneistä, jotka eivät liity kasvatukseen (esim. rokotukset, hampaiden huolto, sairastuminen).

Luotettava kasvattaja ja sijoituskodin yhteistyökumppani

Ihmisenä olen iloinen, luotettava ja aikaansaava tyyppi. Kasvatan abessinialaisia vastuullisesti ja suurella sydämellä. Myönnän, että olen hieman hurahtanut kissanäyttelytoimintaan. Voit tutustua tarinaani abyjen parissa sekä kasvatusperiaatteisiin tarkemmin tästä.

Palautetta Kermakupin nykyisiltä sijoituskodeilta:

”Jonnan kanssa on helppo sopia asioista ja hän on aina sijoitusperheen tukena tilanteessa kuin tilanteessa.” 

– Sara & siitoskolli Vikke 🐈 – Kermakupin sijoituskoti vuodesta 2019

”Jonnalla on aito kiinnostus toimia yhteistyössä sijoituskotien kanssa ja hänellä on aina kissojen hyvinvointi etusijalla. Voin lämpimästi suositella Jonnaa kasvattajana ja Kermakupin sijoituskodiksi ryhtymistä.”

– Inkeri & siitosnaaraat Chili ja Luna 🐈🐈 – Kermakupin sijoituskoti vuodesta 2018

Kuulostaako sijoitusmahdollisuus edelleen kiinnostavalta? Ota yhteyttä, niin tavataan ja kerron lisää!